Mitä puolue hyötyy omasta vaalikoneesta?
Suurin osa suomalaisista äänestäjistä tekee valtakunnallisissa vaaleissa valintansa ensisijaisesti puolueen perusteella. Vaalitutkimukset osoittavat, että vaikka yksittäisten ehdokkaiden merkitys on vuosikymmenten aikana kasvanut, puolue on edelleen monelle keskeinen tekijä äänestyspäätöksessä.
Puolueen valinnan jälkeen äänestäjän on vielä löydettävä ehdokas puolueen listalta. Samassa vaalipiirissä voi olla kymmeniä ehdokkaita, joiden näkemyksiä ja painotuksia ei ole helppo vertailla nopeasti. Vaalikone helpottaa sopivan ehdokkaan löytämistä.
Puolueen näkökulmasta oma vaalikone toimii samalla kampanjatyön tukena. Se helpottaa ehdokkaiden esittelyä ja vähentää kampanjan aikana tehtävää manuaalista työtä.
Lisää näkyvyyttä puolueen omille verkkosivuille
Puolueiden viestintä- ja vaalikampanjatiimit tekevät paljon työtä sen eteen, että äänestäjät tutustuvat puolueen ohjelmaan, tavoitteisiin ja ehdokkaisiin. Silti suuri osa äänestäjistä käyttää vaalikoneita mediatalojen sivuilla eikä välttämättä päädy puolueen omalle verkkosivustolle.
Kun vaalikone sijaitsee puolueen sivustolla, äänestäjänäkee samalla ajankohtaisia teemoja, linjauksia ja muuta vaalisisältöä. Samalla hän voi tutustua puolueen ohjelmaan, ehdokkaisiin sekä esimerkiksi vaalirahoituksen keräämiseen liittyviin sivuihin.
Selkeämpi tapa löytää sopiva ehdokas
Suomen avoin listavaalitapa tarkoittaa, että äänestäjä valitsee ehdokkaan, mutta ääni lasketaan samalla myös puolueelle. Tästä syystä moni äänestäjä päättää ensin puolueen ja vasta sen jälkeen sopivan ehdokkaan puolueen listalta.
Puolueen omassa vaalikoneessa äänestäjä vastaa politiikan teemoja koskeviin kysymyksiin ja näkee tuloksissa, ketkä puolueen ehdokkaista ovat lähimpänä hänen näkemyksiään. Tulossivulta pääsee tarkastamaan, miten ehdokkaiden vastaukset suhteutuvat äänestäjän vastauksiin. Ehdokasprofiiliin on mahdollista lisätä linkit esimerkiksi sosiaalisen median kanaville sekä ehdokkaan omille sivuille.
Koska mukana ovat vain puolueen omat ehdokkaat, vaalikone ohjaa valintaa puolueen sisällä.
Mahdollisuus korostaa puolueen keskeisiä vaaliteemoja ja alueellisia kysymyksiä
Puolueen omassa vaalikoneessa kysymykset voidaan rakentaa tukemaan puolueen keskeisiä teemoja ja vaaliohjelmaa. Vaalikoneessa voi nostaa esiin juuri niitä politiikan osa-alueita, jotka ovat kampanjassa keskeisiä, jolloin äänestäjälle muodostuu selkeämpi kuva puolueen linjauksista ja painotuksista.
Vaalit käydään Suomessa vaalipiireittäin, ja eri alueilla korostuvat usein erilaiset poliittiset teemat. Vaalikoneessa kysymyksiä voidaan toteuttaa myös vaalipiirikohtaisina. Aloitusnäytöllä äänestäjä valitsee ensimmäisenä oman vaalipiirinsä. Tämän jälkeen hänelle näytetään vain kyseisen alueen ehdokkaat ja valtakunnalliset sekä mahdolliset aluekohtaiset kysymykset. Näin ehdokkaita voidaan vertailla myös paikallisten teemojen näkökulmasta.
Vaalikone toimii myös ehdokasgalleriana
Ehdokasgallerian rakentaminen on monelle puolueelle työläs vaihe kampanjassa. Tiedot kerätään eri lähteistä, kuvia saattaa puuttua ja erilaisia päivitystarpeita nousee esille vaalikampanjoinnin aikana.
Kun ehdokkaat täyttävät tietonsa järjestelmään, muodostuu samalla automaattisesti ehdokasgalleria. Jokaiselle ehdokkaalle syntyy oma ehdokaskortti, jossa näkyvät kuva sekä taustakysymyksiin annetut vastaukset.
Puolueen näkökulmasta tämä tarkoittaa, että erillistä ehdokasgalleriaa ei tarvitse rakentaa tai ylläpitää verkkosivujen sisällönhallintajärjestelmässä. Galleria päivittyy automaattisesti ehdokkaiden syöttämien tietojen perusteella.
Ymmärrystä äänestäjien näkemyksistä
Vaalikone tuottaa myös arvokasta tietoa äänestäjien näkemyksistä. Puolueen käytössä olevasta hallintanäkymästä voidaan tarkastella vastauksia kysymyskohtaisesti ja nähdä, miten vaalikonetta käyttäneiden äänestäjien vastaukset jakautuvat eri vaihtoehtojen välillä. Samalla järjestelmästä voidaan tarkastella myös ehdokkaiden vastauksia ja nähdä, miten puolueen ehdokkaat ovat vastanneet eri kysymyksiin.
Tällainen tieto auttaa puolueita hahmottamaan, mitkä aiheet kiinnostavat äänestäjiä ja missä kysymyksissä mielipiteet jakautuvat. Vaalikoneesta saatava tieto voi tukea puolueen viestintää ja toiminnan suunnittelua laajemminkin.
Osa modernia kampanjatyötä
Poliittinen viestintä on siirtynyt yhä vahvemmin verkkoon. Äänestäjät etsivät tietoa digitaalisista palveluista ja tekevät päätöksiään niiden pohjalta.
Vaalikone on tässä ympäristössä luonteva osa kampanjatyötä. Se tuo äänestäjät puolueen omille sivuille, helpottaa ehdokkaan löytämistä puolueen sisältä ja samalla vähentää puolueorganisaation manuaalista työtä. Siksi oma vaalikone on yhä useammin keskeinen osa modernia vaalikampanjaa.

Varpu Kekkonen
Liiketoimintapäällikkö
varpu.kekkonen@vaalikonepalvelu.fi
Ota meihin yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä teille sopiva kokonaisuus seuraavia vaaleja varten.






